Silläkin uhalla, että kotikatsomoissa pyöritellään silmiä ja ollaan vakuuttuneita meikäläisen lopullisesta sekoamisesta kerron, että tällä viikolla arkipäiväni alkavat reippaasti joogalla klo 7.30. Jos kuulostaa HC:lta, niin voin kertoa, ettei TÄMÄ sitä ole. Jotkut sissit aloittavat joogansa klo 5.15, ja miettikääpäs ohjaajia, jotka ennen tuota klo 5.15 alkavaa ohjaamaansa harjoitusta ovat jo tehneet oman harjoituksensa.

Kyse on siitä, että ilmeisen arvossapidetty joogaopettaja Lino Miele on Suomessa vetämässä kurssia. Toisena vierailevana tähtenä kurssilla on Petri Räisänen, monen joginin, joogin ja varmaan muidenkin märkä päiväuni. (Muitakin apuopettajia kurssilla on, mm. omat tutut opettajani.)

Todella ankeaa aasinsiltaa pitkin - anteeksi anteeksi anteeksi - tästä päästäänkin itse harjoitukseen. Kurssilla nimittäin ON märkää. Joogasalien lämpötila on normaalia huonelämpötilaa lämpimämpi muutenkin ja kun kymmenet tyypit joogaavat samassa tilassa tuntien ajan nousee ilmankosteus melkoiseksi. Ja toki astanga itsessäänkin nostaa hien pintaan.

Siinä missä minä (edelleen) taistelen ensimmäisen sarjan alkuosan kanssa enkä edes sen kaikkia liikkeitä hallitse, venyvät ja vääntyvät kanssa-joogaajat ties minkälaisille mutkille. Mutta se on ihan ok. Joogassa kivaa on juuri se, että siinä vähän niinkuin automaattisesti keskittyy vain omaan tekemiseensä ja muu maailma katoaa. Niin että ihan sama, mitä akrobaattisia temppuja siinä viereisellä matolla tapahtuu, minun matto on minun ja muulla ei ole väliä.

Huvittavaa kyllä, joogakurssilta olen jälleen bongannut tuttuja (miksi kaikki tuntemani joogaharrastajat ovat poikkeuksellisen mukavia ihmisiä?). On myös nastaa, että työperäinen joogaopettajani HM on samalla kurssilla, voidaan hehkuttaa fiilareita jälkikäteen yhdessä.

LUKUVINKKI: Petri Räisäsen Astanga-kirja on kyllä aivan helmi ja oiva apu aloittelijalle.