Maanantaina pähkäilin joogassa kovasti Mari C:n kanssa, lopulta suoriuduin siitä niukin naukin. Hämmästyttävää kyllä, sain saman tien seuraavankin asanan eli Mari D:n. Eihän se mennyt lähellekään oikein vielä tänäänkään, mutta eipä ole toisaalta kiirekään.

Samalla tunnilla hämmästytin myös itse itseni. Hartiaseisonnassa nökötän edelleen itsekseni puolivälissä ja nostan jalat kokonaan ylös vain, jos ohjaaja seisoo takana vahtimassa, etten kaadu. Kai alitajuisesti rojahtaminen selälleni pelottaa alitajuisesti, vaikka ei siinä mitään ihmeellistä pitäisi olla - kuperkeikkaanhan sieltä tulee, jos yli menee.

Vaan kun selässä ei ole silmiä, ei voi tietää, missä ohjaaja on. Luulin, että takanani, mutta kun olin jonkun aikaa siinä ylösalaisin patsastellut, kuulinkin hänen juttelevan jossain aivan muualla - ja tulin kyllä nopsaan alas, mutta ihan oikealle puolelle ja hallitusti. Mutta pysyin siis pystyssä ilman apua, en olisi vielä kuukausi sitten uskonut.

Jooga on kyllä niin parasta!