Asanaharjoitusten suhteen olen ollut hieman saamaton kesän aikana. Kesäkuussa joogaintoa laski kolmiviikkoinen afrointensiivikurssi. Tai ei se intoa laskenut, mutta kun neljänä iltana viikossa vetää parin tunnin afrosession, ei oikein muuta jaksa.

Heinäkuussa liehuin enimmäkseen toisaalla ja vaikka joogamatto matkassa olikin, harjoituksia tuli tehtyä aika satunnaisesti ja hyvällä säällä. Silloin kun tein, tein harjoitusta ulkosalla ja se se vasta olikin huippua. Suurimmat risut ja männynkävyt huithiiteen ja matto maahan. Suuret puut ympärillä ja järvi vieressä. Auringon pilkistelyä oksien ja pilvien välistä. Kivaa. Rentouttavaa.

Eilen olin pitkästä aikaa joogakoululla. Oli nastaa. Harjoitus sujui ihmeen hyvin, paremmin kuin odotin ja yllätyksekseni sain taas uuden asanan, Navasanan. Vatsalihasten rajallisuus vain tuntui ikävän selvästi.

Treenin jälkeen pyöräilin tyytyväisenä hyräillen kotiin chillailemaan.

Ensi viikosta alkaen joogaharjoitukset jäänevät taas hieman paitsioon. Menin ilmoittautumaan toiselle kolmen viikon afrointensiivikurssille. Tämä on inhimillisempään aikaan (eli klo 18-20) kuin se kesäkuinen (klo 19-21) ja paikkakin on kotimatkan varrella, eikä toisella puolen kaupunkia kuten kesäkuussa. Maltan tuskin odottaa :)