Alma Mediassa on oltu tarmokkaita ja annettu kenkää yhdelle Suomen parhaista päätoimittajista. Ja miksi? Koska hän sattuu olemaan suhteessa naisen kanssa ja koska kyseinen puoliso on politiikassa mukana eli ehdolla kunnallisvaaleissa. Hitsi. Rankkaa. Johanna Korhonen hakeutui väärään lehteen: Pohjolan Sanomiin olisi noilla meriiteillä päin vastoin päässyt päätoimittajaksi.

Olen miettinyt, että kuinka voisin Alma Mediaa boikotoida, koska minulle ei konsernin lehtiä tule, vaan selvisipä sekin nyt. Tämä vuodatus.net-blogihotelli on kuun alusta siirtynyt Alma Median omistukseen. Tämäpä onkin toiseksi viimeinen bloggaukseni täältä. Viimeisessä bloggauksessa ilmoitan uuden blogini osoitteen.

Suomi tuntuu menneen riemusta sekaisin, kun jotkut urpot keksivät antaa Nobelin-rauhanpalkinnon Martti Ahtisaarelle. Hei haloo. Tyyppi on istunut vuosikaudet UPM:n hallituksessa, ja presidenttiaikoinaan myönsi valtiollisia kunniamerkkejä Indonesian metsäministerille ja APRIL-yhtymän johtajalle. UPM puolestaan on nihkeä suojelemaan esim. omistamiaan suojelullisesti arvokkaita metsiä Suomessa ja toisaalta hanakka ostamaan sellua Indonesian sademetsiä tuhoavalta APRIL-yhtiöltä. Samalta, jolle Ahtisaari sen mitalin aikoinaan antoi. Indonesian metsäministeri taas... no, mitäs luulette. Ei ainakaan kunnostautunut maansa sademetsien suojelijana.

Kun keskellä yötä herää kesken unien, niin on ihan virkku, ei nukuta ja usein on liian kuumakin. Kun taas aamulla herää, ei meinaa millään päästä sängystä ylös, nukuttaa vietävästi ja usein paleleekin. Miksi?!?!?!

Edellisen ruokatilityksen vastapainoksi jotain mukavaa:

Olen ollut viime aikoina luvattoman saamaton taikka estynyt asanaharjoituksen suhteen, vaikka muuten jooga on kyllä ollut mielessä ja mukana. Tänään tuli oikein suurannos joogamaailmaa, vaikken matolle asti päässyt vieläkään, ja siitä hyvä mieli.

Kävin työasioilla kirjakaupoissa. Ensimmäisessä ei tärpännyt eikä seuraavassakaan heti, mutta ilokseni bongasin (sen työmielessä etsimäni kirjan lisäksi) Petri Räisäsen tuoreen Nadi sodhana -kirjan astangajoogan toisesta asentosarjasta. On se hieno!

Sitten suuntasin maailmanpelastustoimistolle. Matkalla minut pysäytti joogalehden päätoimittaja, jonka kanssa vaihdoin muutaman jooga-aiheisen sanan ja jolta sain vastikään painosta tulleita joogalehtiä. Hienoa, voin luettuani antaa ne eteenpäin tarvitseville (ei ollut vielä tullut miulle kotiin kyseinen lehti).

Kotimatkalla poikkesin vielä fillarikaupassa hankkimassa itselleni uuden adapterin, koska entisen lahjoitin pois. Kaupasta poistuessani törmäsin entiseen joogaohjaajaani, jota en ole nähnyt liian pitkään aikaan, mutta sovimme oitis tapaamisesta paremmalla ajalla.

Seuraavaksi sen joogalehden pariin, teemukin kanssa.

Tulee välillä neuvostomeininki mieleen, kun käy kaupassa. Kun ei siellä ole oikein mitään, ja jos onkin, niin maksaa maltaita. Olen tässä muutaman viikon ajan koittanut saada kananmunia (meidän perheessä on tarkat kriteerit näille, ja vain yhden kaupan kanikset käyvät). No, eipä ole ollut eikä ole tietoa milloin tulee, joten täysveganismi jatkuu.

Nyt sitten olen viikon verran koittanut saada kaupasta kardemummaa ja oreganoa (luomuja). Ei ole. Leipää on muutamaa sorttia, ja hinnat pilvissä. Vaalea leipä maksaa 3,65 euroa, joten hyllyyn jäi, vaikka mieli teki välillä muutakin kuin rukiista. Tofua oli pakko ostaa, jotta saisi edes jotain proteiineja (työpaikalta saa kyllä vegaaniruokaa, mutta yleensä ei proteiineja/kalsiumia), hinta 4,30. Ei hyvää päivää.

Suomalaiset tomaatit ovat kaupassa kuin kaupassa raakoja, paprikat kämäsiä ja porkkanat pieniä. Ja nyt on vasta syyskuu. Huoh.

Vali vali...

Mie oon aina tykännyt, ettei kenenkään yksittäisen ihmisen tarvitse olla absoluuttisen hyvä maailmanparantaja, vaan että sepä olisi mainiota, jos kukin tekisi jotain. Ja että pikkuhiljaa voi sitten tehdä jotain lisää ja niin edelleen.

Kuulin tänään, että erään vanhan tuttuni mukaan olisin joskus sanonut, että en aio lapsia hankkia. Epäilen vahvasti. Olen kyllä ollut sitä mieltä, että länsimainen ihminen on ekokatastrofi, sekä arvellut, että olisikin siksi varmaan järkevintä olla lisääntymättä. Olen murehtinut omia kykyjäni toimia kelvollisena vanhempana ja kasvattajana. Olen miettinyt sitä, että onko minun ylipäätään mahdollista saada lapsia (biologisia tai adoptoituja). Neljän vuoden synnytyslakossa olen ollut, ydinvoimanvastaisessa (sitten oli joku toinen synnytyslakko, mutta se oli samaan aikaan kuin tämä edellinen, joten sitä ei lasketa). Muistan myös joskus olleeni riemuissani, kun tapasin sellaisen ihmisen, jonka kanssa voisin ajatella vanhempana toimimista. Mutta että olisin sanonut, että en aio lapsia hankkia. Tuskinpa. Sana hankkiminen ei mielestäni oikein edes toimi sanan lapsi kanssa, ainakaan minun tapauksessani.

Korpeaa se, että itsestä kuulee vääristeltyjä asioita. Tai väärinkäsitettyjä. Mutta korpeaa vain lievästi. En aio menettää yöuniani sen vuoksi, että joku on väärässä.

Ja mitä siitä, vaikka joskus olisinkin sanonut, etten aio lapsia synnyttää. Kai sitä ihminen voi perustellusti mielensä muuttaa. Vauvana söin vain maitoa. Pikkulapsena en suostunut syömään muuta ruokaa kuin erilaisia mössöjä. Lapsena ja teinarinakin söin iloisesti sitä mitä tarjottiin, mm. lihaa. Jossain vaiheessa en syönyt paljon mitään. Nyt en syö eläimiä. Musiikkimakunikin on erilainen kuin vaikka 15 vuotta sitten. Muutenkin olen muuttunut ja muutun koko ajan. Olisi varmaan melko surullista, jos jämähtäisi johonkin aikakauteen ja pysyisi sellaisena lopun ikänsä, jos ei ikinä tarkastaisi mielipiteitään. Se melko lailla romuttaisi kansalaisvaikuttamisen ideankin. Mitä järkeä olisi edes yrittää pelastaa maailmaa, jos kukaan ei koskaan muuttaisi elintavoissaan mitään? Mitä järkeä olisi missään?

Sitä paitsi, elämä lasten kanssa voi olla hyvin erilaista. Eivät kaikki perheet halua autoa saati useita, ökyomakotitaloa Espoossa, telkkaria, lihansyöjäruokavaliota, sähkösaunaa jne.

En ole saanut kirjattua tänne ajatuksiani, vaikka on niitä jokunen ollutkin. Hiljaisuus jatkunee vielä jonkun aikaa, olen lähdössä tänä iltana reissuun. Siellä, metsän keskellä, pitäisi olla aikaa ajatella ja kirjoittaa, mutta saa nyt nähdä malttaako sitä. Jos jotain syntyy, niin tönttään tänne palattuani.

Harvoin on tullut melottua yhtä vähän kuin tänä kesänä (soudeltua taas on tullut enemmän kuin aikoihin). Kauden ensimmäinen yli yön kestänyt reissu tehtiin vasta männä viikonloppuna. Säät eivät todellakaan suosineet: hiukan sataa tihutti ja vasta- ja sivutuulta oli enimmäkseen, kunnes sitten viimeisen taukopaikan jälkeen tyyntyi niin, että oli pakko vielä kiertää muutaman kilsan ylimääräinen lenkki, kun kerrankin paistoi aurinko eikä tuullut lujaa.

En kaipaa meloessa mitään erityisiä sankarifiiliksia, joten pidän oikeastaan enemmän järvi- kuin merimelonnasta. Merellä on aina suuremmat aallot ja maininkeja ei järvillä oikeastaan ole. Ehkä jossain suurilla selillä, en tiedä. Merellä helposti alkaa hirvittää, jos on kova tuuli, etenkin sivusta. Nytkin oli pari kertaa melkein kyynel silmäkulmassa, kun ei ollut varma, että pysyykö pystyssä. Mutta pysyinpä kuitenkin, eikä todellista vaaraa tietenkään ollut. Mie vaan pelästyn kovin helposti.

Mieluiten suunnittelenkin reitit saarten lomiin enkä avoveteen. Toinen syy, miksi järvet ovat merta kivempia, on veden suolapitoisuus. Merimelomisen jälkeen on ihan tahmainen eikä tietenkään peseytyminen meressä (jos vaikka yöpyy saaressa) auta yhtään. Mutta pientähän tuo on, verrattuna siihen, miten paljon melomisesta saa.

Tämänkertaisella reissulla yöpyminen tapahtui saaressa suht lähellä Helsinkiä - lähtö oli kovin myöhään illalla ja vastatuuli sen verran kova, ettei ennen pimeää kovin kauas päässyt. On melko luksusta, kun voi telttailla omalla porukalla yksin saaressa. Kaupungin valotkaan eivät häirinneet, kun käveli pienen saaren toiselle puolen.

Seuraavana päivänä melottiin vakiosaareen, jossa on hyvä vadelmapaikka. Tällä kertaa marjoja tuli litran verran, vaikka ensin vaikutti, että hyvä, jos kipon pohjan saa peittoon. Maistuivat hyviltä kotona vaniljakaurajäätelön kera. Paluumatkalla pysähdyttiin auringon paisteessa virkistyskäyttösaareen, jonka fasiliteetit olivat jo sulkeutuneet. Seuralaisina siellä oli lähinnä joutsenperhe, muutama valkoposkihanhi, sorsa sekä harmaahaikara.

Oli merta tai järveä, tuulta tai tyyntä, pääasia on, että pääsee melomaan. Melominen on varmaan sen takia niin mukavaa, että tykkään vedestä, mutten erityisemmin uimisesta. Meloessa on kuitenkin lähellä vettä, niin, että sen tuntee koko ajan. Vesiluontoa tulee ihmeteltyä ihan eri näkökulmasta kuin vaikkapa rannalta tai esim. muunlaisesta kulkuneuvosta käsin.

Melontareissun jälkeen vielä kotonakin keikuttaa ja kun sulkee silmät, näkee vaan aaltoliikettä :)

Meidän mökki järven saaressa on kyllä ihan paras paikka. Varmaan jollain mökkiluokitusasteikolla se kuuluisi kategoriaan vaatimaton ja sehän siinä juuri parasta onkin.

Puhelinlinja sinne on ollut, mutta sekin on nyt jonkun kauempana tehdyn järvenpohjan ruoppauksen (tms) vuoksi poikki. Kännykkää ei voi pitää päällä koko aikaa, koska ei sitä saa ladattua, sähköjä kun ei ole.

Jos nyt jotain toivoisi, niin ehkä sen, että juomavettä saisi jostain lähempää kuin kaupungista kantamalla. Ennen saikin. Nyt lähdepaikalle, jolle oli lyhyt soutumatka, on kaavoitettu ja rakennettu tontti. Ei sieltä mitään vettä enää saa. Täytynee selvitellä kaivomahdollisuutta.

Luonnonihmeitäkin riittää. Eläinkunnan edustajina on tänä kesänä havaittu ainakin nämä (erilaisten peruslintujen lisäksi):

• orava (eteisessä syömässä mansikoita)
• pari sorsapoikuetta (kaikille riitti leipää)
• närhi
• pyyparvi (kolmesti)
• metsokoppelo
• sammakoita
• metsämyyriä (yksi vainaa, lukuisia eläviä)
• naapurin musta kissa
• lepakoita
• ahvenen poikasia
  

Mustikoita ja sieniä (haperoita, vinokkaita, kanttarelleja) löytyi niitäkin, ja viinimarjoja on tulossa. Saa nähdä, tuleeko käytyä poimimassa.